Yli 45 vuoden kokemuksella

Yhtiömuodoltaan SPK oli ensimmäiset parikymmentä vuotta valtion laitos ja toimi Maatalouden tutkimuskeskuksen yhteydessä. Vuoden 1996 alussa SPK:sta tuli liiketoimintaa harjoittava itsenäinen valtion laitos. Nykyiseen muotoonsa osakeyhtiöksi SPK muuttui vuonna 2002.

Suurin osakkaamme on sopimusviljelijöiden perustama yhtiö H.G. Vilper Oy 51 prosentin osuudellaan. Valtion osuus on 22 %, suomalaisen perunateollisuuden 17 % ja MTK:n 10 %. Yhtiömme on täysin kotimaisessa omistuksessa ja tuotamme kaiken in vitro -taimista. Työllistämme ympärivuotisesti 14 ihmistä. Sopimusviljelijöitä meillä on kaikkiaan 16.

Tuotanto High Grade -alueella

Yhden Euroopan viidestä High Grade -alueesta muodostavat Tyrnävän ja Limingan kunnat.

Alueella ei ole todettu vaarallisia kasvitauteja eikä tuholaisia. Alueen puhtaus on elinehto korkealuokkaiselle siemenperunatuotannolle. Siementuotannon turvaaminen alueella edellyttää niin viljelijöiden kuin eri sidosryhmien vahvaa yhteistyötä.

Keskeisimmän tuotantoalueemme erityispiirre on sen poikkeuksellinen soveltuvuus korkealuokkaisen siemenperunan tuotantoon. Kivettömät hietamaat, meren läheisyys sekä nopeasti lämpenevät maalajit pidentävät kasvukautta ja suojaavat halloilta.

Tutustu esitteeseemme!