Tuhansia vuosia vanha peruna

Perunaa on syöty Euroopassa vasta viitisensataa vuotta, mutta Etelä-Amerikassa sitä on käytetty ruokakasvina paljon kauemmin. Andien keskiosissa Etelä-Amerikassa perunaa viljeltiin jo tuhansia vuosia sitten. Villiperuna otettiin luultavasti ravintokäyttöön Titicacajärven ympäristössä jo noin kymmenentuhatta vuotta sitten.  Ajan mittaan intiaanit alkoivat viljellä villiperunoista seitsemää eri lajia.
Tieto perunasta ja myös sen siemenet levisivät vähitellen Etelä-Amerikassa. 1500-luvulle tultaessa perunaa viljeltiin pohjoisesta Kolumbiasta eteläiseen Chileen. Eurooppalaiset saivat todennäköisesti ensimmäisen kosketuksensa perunaan, kun espanjalainen Francisco Pizarro joukkoineen voitti inkaintiaanit ja valloitti nykyisen Perun vuonna 1532. Ensimmäisen perunakuvauksen teki espanjalaisten retkikunnassa mukana ollut Juan de Castillanos, joka saapui Andien pohjoisosiin hieman myöhemmin vuonna 1537.
Espanjalaisten valloitusretket ja niiden seurauksena tulleet taistelut, taudit ja ryöstely olivat tuhoisia Andien rinteillä eläneille eteläamerikkalaisille alkuperäiskansoille. Takaisin Eurooppaan lähteviin laivoihin lastattiin intiaanien aarteiden lisäksi perunoita. Espanjalaiset huomasivat pysyvänsä terveinä syödessään niitä paluumatkan ajan, eikä C-vitamiinin puutteesta johtunut keripukki päässyt iskemään. Kanariansaarilla, joille laivat pysähtyivät, perunaa ryhdyttiin ilmeisesti viljelemään jo vuonna 1562.
Varhaisimmat kirjalliset merkinnät perunasta Euroopassa ovat vuodelta 1567. Tuolta vuodelta on säilynyt lasku peruna- ja sitrushedelmälähetyksestä Antwerpeniin. Ensimmäiseksi perunaa viljeltiin todennäköisesti Espanjassa. Merkintöjä tästä on ainakin vuodelta 1573.
Peruna levisi pitkään lähinnä erikoisuutena Keski-Euroopassa kartanoihin, linnoihin ja puutarhoihin. Sen viljely kohtasi ankaraa vastustusta, koska perunan arveltiin aiheuttavan monenlaisia sairauksia. Sopivana ravintona sitä pidettiin sioille. Halla myös tuhosi usein perunan ennen kuin se ehtii tuottaa satoa. Vähitellen perunanviljely kuitenkin yleistyi ja viljelijät oppivat valitsemaan olosuhteisiin paremmin sopivia lajikkeita. Yleiseen viljelyyn ja merkittäväksi ravinnoksi peruna nousi Keski-Euroopassa 1700-luvun lopulla.
Suomeen peruna saapui saksalaisten peltiseppien mukana 1730-luvulla. Sepät tulivat töihin Fagervikin kartanoon Inkooseen. Perunan käyttö kuitenkin yleistyi Suomessa vasta sen jälkeen, kun Pommerin sotaan vuosina 1757–1762 osallistuneet suomalaiset olivat tutustuneet siihen Saksassa.
Perunan arvo kansanravintona havaittiin täällä pian. Ajan mittaan se vei nauriin aseman suomalaisten tärkeimpänä viljelys- ja ruokakasvina.  Varsinkin papit opastivat ja kannustivat perunan viljelyyn. Sen puolesta puhui erityisen vahvasti Asikkalan seurakunnan kappalainen Axell Laurell. Hän laati vuonna 1773 aiheesta kirjasenkin, jonka nimi oli Lyhykäinen Kirjoitus, Potatesten Eli Maan-Päronain Wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huonen hallituxesa. Tyrvään kirkkoherra Anders Lizelius puolestaan piti monituntisia perunasaarnoja kirkossaan ja kirjoitti vuonna 1776 perunasta julkaisemissaan Suomenkielisissä Tieto-Sanomissa.
Iso merkitys perunan leviämiselle oli myös Suomen Talousseuralla, joka perustettiin vuonna 1797. Seura korosti monissa eri yhteyksissä perunan tärkeyttä. Vuonna 1807 seura arvioi, että perunanviljely oli jo niin laajaa, että erityisiä toimenpiteitä sen edistämiseksi tarvittiin enää Savossa ja Karjalassa.
Entisestään perunan suosio Suomessa kasvoi, kun sen käyttö viinanpolton raaka-aineena yleistyi. Turkulainen apteekkari Johan Julin kirjoitti tästä vuonna 1815 oppaan Neuwo, Kuinga Wiinaa, niistä Suomen Maasa säilywäisistä Jywäin-Laista ja Maan-Perunoista hyödyllisimällä tawalla taitaan polttaa jaPerunoista Leipää walmistaa.
Aikoinaan perunalla oli suuri merkitys pohjoisissa maissa varsinkin talvi- ja kevätkuukausina, jolloin tuoretta kasvisravintoa oli vaikea saada. Etenkin keripukin ehkäisijänä peruna oli tärkeä. Nykyisin peruna on perusruokaa, jota syödään niin arkena kuin juhlanakin.
Lähteet:
Arno Forsius: Perunan historia
Wikipedia
Kerstin Olsson: Perunan historia