Sambia kehittää siemenperunan tuotantoaan

22.09.16

SPK:n osaamisella taas kansainvälistä kysyntää

SPK:n tuotantopäällikkö JP Palohuhta ja mikrolisäystuotannosta vastaava Hilkka Ojanperä kävivät elokuun lopulla noin viikon mittaisella matkalla Sambiassa. Mukana oli myös hankkeen vetäjän, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Veli-Matti Rokka. Kolmikon matka liittyi hankkeeseen, joka on saanut nimen Uudet innovaatiot Sambian elintarviketuotannon käyttöön – perunan tuotantoketjun kehittäminen. Hankkeen esiselvitysvaiheeseen rahoituksen on myöntänyt Tekes.

Hanke on jälleen uusi osoitus siitä, kuinka SPK:n osaamisella on kansainvälistä kysyntää. Jo aikaisemmin yritys on ollut mukana erilaisissa kehityshankkeissa Tunisiassa ja Tansaniassa.

”Tämäkin oli hyvin mielenkiintoinen matka. Sambia oli kaiken kaikkiaan myönteinen yllätys. Ilmapiiri oli rento, mutta kaikki tuntui toimivan varsin hyvin”, kertoo Palohuhta.

Hankkeen valmistelumatka

Elokuussa tehdyn matkan tarkoituksena oli JP Palohuhdan mukaan ennen kaikkea valmistella varsinaista hanketta tutustumalla Sambian perunantuotantoon ja mahdollisiin yhteistyökumppaneihin. Hän on näkemäänsä varsin tyytyväinen. ”Sambiaan on mahdollista luoda toimiva siemenperunan tuotantoketju, joka kattaa kaikki vaiheet täysin terveistä in vitro -kasveista ruoka- tai teollisuusperunan tuotantoon tarvittavaan siemeneen asti. Ketjun tärkeitä osia on jo olemassa, mutta toki vielä paljon puuttuukin”, hän toteaa.

Tällä hetkellä siemenperunat tuodaan Sambiaan pääosiin Euroopasta tai Etelä-Afrikasta. Tämä hiukan askarruttaa Palohuhtaa, koska siementen mukana maahan saattaa tulla tauteja, joita siellä ei omasta takaa ole. ”Parempi olisikin aloittaa Sambiassa oma siemenperunantuotanto, jossa lähdetään liikkeelle puhtaasta koeputkessa kasvaneesta aineistosta”, hän arvioi.

Sambia on ainakin toistaiseksi hyvin pieni perunamaa. Perunan kulutus on vähäistä – netistä löytyvien tilastojen mukaan noin kolme kiloa henkeä kohti vuodessa. Kulutus on Palohuhdan mukaan kuitenkin nopeasti kasvamassa. Perunaa syödään pääosin ranskanperunoina ja perunalastuina, mutta myös jonkin verran paistettuna. Kotitarvekäytössä sambialaiset suosivat enemmän kiinteämaltoisia kuin jauhoisia lajikkeita.

Kuumuus ja sateet kiusana

Perunanviljelyssä voidaan Sambiassa erottaa periaatteessa kolme satokautta. Tärkein kausi osuu maaliskuun ja elokuun väliseen aikaan. ”Muina aikoina ongelmia tuottavat liiallinen kuumuus ja runsaat sateet. Peruna istutetaan suurimpien sateiden jälkeen ja sato kerätään ennen kuin tulee liian kuuma. Viljelykaudella on melko kuivaa, joten keinokastelu on tarpeen”, kertoo Palohuhta.

Valmistelumatkan aikana Ojanperä, Rokka ja Palohuhta tutustuivat Saise-farmiin Mbalan alueella sekä Lusakassa sijaitsevaan ZARI:n (Zambian Agricultural Research Institute) laboratorioon, jota V-M Rokka oli aiemman hankkeen aikana pystyttämässä.
  
Saise-farmi on uusi siemenperunaa tuottava tila Pohjois-Sambiassa. Perunan lisäksi peräti 1 800 hehtaarin suuruisella tilalla viljellään tai tullaan viljelemään soijan ja maissin siementä sekä kahvia ja makadamia-pähkinöitä. ZARI:n laboratorio puolestaan oli hyvin varusteltu ja hygieeninen ja siten hyvin soveltuva peruna-aineistojenkin mikrolisäykseen.